Neljän lastenkirjan syksy

Minna Mäkipään kuvittama Tanssi, Kalervo, tanssi! on tarina vessanpönttötehtaalla työskentelevän Kalervon ja kaljupäisen Tyttyräisen tanssiunelmasta.

Syksy saa ja kirjoja alkaa tulla enemmänkin ulos. Tänä syksynä niitä on kerääntynyt peräti viisi, joista Anu-Riikka Lampisen kuvittama Kiukkumielen ihmeellinen satukirja on jo julkaistu elokuun lopussa. Nyt painoon lähtivät Pete Revonkorven kanssa tehty kaunis Tyttö nimeltä Margariini sekä Minna Mäkipään vauhdikkaalla kuvituksella varustettu hupaisa Tanssi, Kalervo, tanssi. Hieman aiemmin painoon lähti aivan megakreisin hulvaton Tötterman, jonka kuvitti virolainen Ulla Saar.

Näiden lisäksi syksyyn kuuluu myös Viron tulevaisuutta ja nykyisyyttä pohdiskeleva esseeteokseni Viro maailmanvallaksi!

Korona-aika on ollut mukavaa aikaa majakkalaaksossa pihatöitä tehden ja kirjoja kirjoitellen. Vähän alkaa vaihtelun vuoksi tosin kaivata seikkailuja laakson ulkopuolellakin. Näillä näkymin olenkin työmatkalla Uzbekistanissa ja Tadžikistanissa alkuvuonna. Jos siis korona suo.

Sitä ennen kuitenkin ainakin Turun, Tampereen ja Helsingin kirjamessuilla sekä Varsinais-Suomen runoviikolla, joten suomalaiset lukijat ja ystävät, nähdään pian!

Vuonna 2022 onkin luvassa sitten romaani, esseekokoelma ja kolme lastenkirjaa.

Tyttö nimeltä Margariini (kuvittanut Pete Revonkorpi) jatkaa Arvid Lydecken -palkintoehdokkaana olleen Pikku-Matelin laulu -kirjan vahvojen pienten tyttöjen maailmaa.

Published by Ville Hytönen

Kirjailija.

Leave a comment