Mitä tekisin puheenjohtajana?

Arvoisat kollegat, puheenjohtajavaali lähestyy ja otaksun kirjailijoiden pohtivan minkälaista puheenjohtajaa he toivovat liitolle ensi vuodeksi. Kirjoitin aiemmin taustastani ja vahvuuksistani muutaman sanan, mutta kirjailijaliiton puheenjohtajuuden ollessa kyseessä lienee tärkeää myös avata tavoitteita ja agendaa, jolla liittoa voitaisiin johtaa jatkossa. Kuten kerroin aiemmassa kirjoituksessani, oma taustani on kustantajapuolella. Kustannusosakeyhtiö Savukeitaan kahdeksantoista vuoden kipparoinnin ja vajaan neljänContinue reading “Mitä tekisin puheenjohtajana?”

Rakkaat kanssakirjailijat, 

haen Suomen kirjailijaliiton puheenjohtajuutta neljän vuoden johtokuntakokemukseni jälkeen. Olen kirjoittanut noin 50 teosta sisältäen romaaneja, runokokoelmia, lastenkirjoja, kuunnelmia, lehti- ja kirjaesseistiikkaa, jopa kulttuurihistoriallisia vitsikirjoja ja keittokirjan. Kirjoitan myös kulttuuriarvosteluja Helsingin Sanomiin, Turun Sanomiin, Parnassoon ja Kaltioon sekä silloin tällöin ulkopolitiikan alioita tai esseitä Turun Sanomiin, Kanavaan ja Lännen median lehtiin. Uskon kokemukseni auttavan luottamustoimeen, jokaContinue reading “Rakkaat kanssakirjailijat, “

Turun Kirjamessujen ohjelma

Olen jossain määrin kasvanut teini-iästä aikuisuuteen ja nyt jo keski-ikäänkin Turun kirjamessujen välittömässä vaikutuksessa. Siispä viime vuosituhannelta saakka olen haastatellut ja ollut haastateltavana joka ikisillä messuilla, niin tänäkin vuonna. Ohessa ohjelmani, jos haluat tavoittaa, kuunnella tai jutella. Perjantaina  Kirjailijaliiton osastolla 14.30-18.15 Lauantaina Kirjailijaliiton osastolla 10:30-14:30 (lukuun ottamatta seuraavaa) 13:05-13:30 KuistiVille Hytönen: Grand Tour ja KaiContinue reading “Turun Kirjamessujen ohjelma”

Grand Tour

eli Pohjanmaan ja Keski-Suomen kiertue syksyllä 2022 käynnistyy Oulusta. Kiertueella juhlistetaan syksyllä julkaistavaa esseeteosta Grand Tour (jonka muuten saa täältä huomattavalla erityishinnalla 22€ täältä. Normaalisti 32€), uutta lastenkirjaa Ötökkämaan ihmeet sekä keväällä julkaistua romaania Johannes-Andreas. Kiertueen sijainnit täydentyvät tähän pikkuhiljaa: 18.8. klo 16:00 Oulu, Kulttuuritalo Valve, Anniina Ljokkoin kanssa. Timo Harju haastattelee.18.8. klo 18:00 Oulunsalon kirjasto,Continue reading “Grand Tour”

Turun kirjamessujen ohjelma

Hyvät ystävät ja maanihmiset! Olen iloissani päästessäni pitkästä aikaa kirjamessuille Turkuun vuoden tyhjäkäynnin jälkeen. Listaan alle paikat, joissa olen varmasti. Tule kuuntelemaan, tapaamaan ja juttelemaan! Perjantai  15.30–15.50Kuisti B-halliSuomalainen utopia Romaani, pamfletti ja toimenpide-ehdotus, jota kirjoittaja on kirjoittanut useamman vuoden. Haastattelijana Kalle Niinikangas. 16.25–16.50 Jukola 2. krsMillaista on kaksikielinen runous?Entä sekakielinen? Vironsuomalaiset runoilijat Heidi Iivari: Tarton sarjarakastaja.Continue reading “Turun kirjamessujen ohjelma”

Neljän lastenkirjan syksy

Syksy saa ja kirjoja alkaa tulla enemmänkin ulos. Tänä syksynä niitä on kerääntynyt peräti viisi, joista Anu-Riikka Lampisen kuvittama Kiukkumielen ihmeellinen satukirja on jo julkaistu elokuun lopussa. Nyt painoon lähtivät Pete Revonkorven kanssa tehty kaunis Tyttö nimeltä Margariini sekä Minna Mäkipään vauhdikkaalla kuvituksella varustettu hupaisa Tanssi, Kalervo, tanssi. Hieman aiemmin painoon lähti aivan megakreisin hulvatonContinue reading “Neljän lastenkirjan syksy”

Tötterman

Sain ensimmäisen kerran mahdollisuuden lukea Töttermanin iltasaduksi. Kyseessä on kirjoittamani ja Ulla Saarin kekseliäästi kuvittama lastenkirja. Kuvasin tänä kesänä ilmestyneessä “Kiukkumielen ihmeellisessä satukirjassa” jo leikkiä lapsen näkökulmasta ja tässä kirjassa leikki on täysin pitelemätöntä. Tötterman on lapsen paras mielikuvituskaveri, joka juoksee ja sählää täysin pysähtymättä ja kulkee eteenpäin ilman ilman rajoitteita. Lapsi ihmettelee Töttermanin kauttaContinue reading “Tötterman”

Presidentin valitsemisen päivä

Kävimme tänään pitkästä aikaa kaupungissa pojan kanssa. Hän harjoittelee logopedin kanssa r-kirjainta, kun se ei oikein ole ottanut tullakseen täydellisenä. Pääkaupunkimatka sattuikin jännittävänä päivänä, sillä Toompealla äänestettiin Viron uudesta presidentistä. “Miksei Kersti Kaljulaid jatka presidenttinä?” kysyi poikani, mutta en osannut vastata. Virolainen presidentinvalinta on varsin kummallinen vehkeilyjen näyttämö eikä oikein istu länsimaiseen demokratiaan. No, käviContinue reading “Presidentin valitsemisen päivä”

Sivun kääntäminen

Minun piti kirjoittaa tämä jo aiemmin, mutta jouduin maailman huonoimpaan robottinäyttelyyn Rocca al Maren ostoskeskukseen, sitten suurlähetystön vastaanotolle kirjanjulkistamistilaisuuteen ja lopulta uimaan. Mutta nyt vihdoin oli aikaa saada nämä sivut valmiiksi. Niin valmiiksi kuin tässä julkaisuformaatissa mikään koskaan on. Tervetuloa siis Majakkalaaksoon. Tämä on kuin reaalimaailman muumilaakso, joskin kahdella majakalla ja sijaitsee Viron pohjoisrannikolla. AsunContinue reading “Sivun kääntäminen”