Sivun kääntäminen

Tämä en ole minä vaan Mira Malliuksen piirtämä luolamies Uruk-Rög kirjastamme “Beppe ja mausteyllätys” (Into 2019)

Minun piti kirjoittaa tämä jo aiemmin, mutta jouduin maailman huonoimpaan robottinäyttelyyn Rocca al Maren ostoskeskukseen, sitten suurlähetystön vastaanotolle kirjanjulkistamistilaisuuteen ja lopulta uimaan.

Mutta nyt vihdoin oli aikaa saada nämä sivut valmiiksi. Niin valmiiksi kuin tässä julkaisuformaatissa mikään koskaan on.

Tervetuloa siis Majakkalaaksoon. Tämä on kuin reaalimaailman muumilaakso, joskin kahdella majakalla ja sijaitsee Viron pohjoisrannikolla. Asun täällä perheeni kanssa pienessä talossa, jonka yläkerrassa kirjoitan lastenkirjoja aina kun löytyy sopiva hetki lapsen kanssa elämiseltä. Tämä kuusivuotias on työparini, ideoiden sparraaja ja joskus niiden keksijäkin. Yhdessä me olemme oikein hyviä lähes kaikessa muussa paitsi tarinakokonaisuuksien luomisessa. Olemme siihen vähän liian hippejä, mutta onneksi ahkeruutemme korjaa vapaudenkaipuutamme.

Kirjoitan tähän blogiin silloin tällöin lastenkirjallisuudesta. Linkkaan myös kirjoittamiani lehtijuttuja tai muuten asiaan kuuluvia uutisia. Sivujen jatkuvaa kääntämistä. Sitä mukavaa ääntä, joka kuuluu paperista sormien välissä.

Mukavaa että pääsit käymään. Tule toiste. Omenoitakin olisi aivan kauhean paljon.

Published by Ville Hytönen

Kirjailija.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: