Mitä tekisin puheenjohtajana?

Arvoisat kollegat,

puheenjohtajavaali lähestyy ja otaksun kirjailijoiden pohtivan minkälaista puheenjohtajaa he toivovat liitolle ensi vuodeksi.

Kirjoitin aiemmin taustastani ja vahvuuksistani muutaman sanan, mutta kirjailijaliiton puheenjohtajuuden ollessa kyseessä lienee tärkeää myös avata tavoitteita ja agendaa, jolla liittoa voitaisiin johtaa jatkossa.

Kuten kerroin aiemmassa kirjoituksessani, oma taustani on kustantajapuolella. Kustannusosakeyhtiö Savukeitaan kahdeksantoista vuoden kipparoinnin ja vajaan neljän sadan kirjallisen teoksen kätilöinnin kautta osaan katsoa kirjallista kenttää, kirja-alan rakenteita ja kirjallisuutta taiteena eri näkökulmista ja muodostaa sitä kautta kokonaisnäkemyksen.

Yhtenä suurena ongelmana näen kustannussopimusten eriarvoisuuden. EU:n tekijänoikeusdirektiivi (niin kutsuttu DSM-direktiivi) edellyttää parannuksia luovan alan tekijöiden ja taiteilijoiden asemaan. Tänä syksynä mahdollistunut freelancereiden kollektiivisen sopimisen malli täytyy ottaa käyttöön kirja-alan kustannussopimuksissa vaikkapa vähimmäissopimuksen muodossa, jolloin sopimuskäytäntöjä saadaan yhtenäistyttyä. Vuosituhannen alkupuolella liitolla käytössä oli suurten kustantajien kanssa neuvoteltu niin kutsuttu suositussopimus, jota itsekin kustantajana noudatin. Myöhemmin sopimusten siirryttyä ns. nettomalliin suositussopimus katosi pikkuhiljaa.

Olen erittäin hyvin verkottunut kustannusalalla, ja mikäli minut valitaan puheenjohtajaksi, aloitan heti tunnustelukierroksen kustantajien ja Suomen kustannusyhdistyksen suuntaan sitovan vähimmäissopimusmallin muodostamiseksi.

On erinomaista, että e-kirjalainojen lainauskorvaus on etenemässä. Tässä voimme kiittää erityisesti yhteistyötahomme Sanaston aktiivista informoimistyötä eduskunnan ja virkahenkilöiden suuntaan. Lainauskorvaus täytyy ulottaa kuitenkin myös oppilaitoskirjastoihin. Kristiina Harengon Opetus- ja kulttuuriministeriölle tekemän selvityksen mukaan lainauskorvaukset painettujen kirjojen lainauksesta ovat muodostaneet noin 30 prosenttia kirjailijoiden kirjallisesta työstä ja kääntäjien kirjallisesta käännöstyöstä saamista tuloista. Nämä korvaukset eivät ole almuja, vaan ne ovat palkkio kirjailijan työstä, jonka hän on tehnyt omalla riskillään. Siksi on moraalisestikin oikein ulottaa lainauskorvaus myös oppilaitoskirjastoihin.

Puheenjohtajana ajaisin myös laajan kirjallisuuspoliittisen ohjelman laatimista, kuten viisas toiminnanjohtajamme Ilmi Villacís ehdotti Helsingin Sanomain mielipidepalstalla 23.10. Kirjallisuuspoliittinen ohjelma olisi Suomen historian ensimmäinen ja se nostaisi kirja-alan ja kirjallisuuden aiheet ja ongelmat näkyviin päätöksenteossa. Itse ajaisin ohjelmaan muun muassa kirjan arvonlisäveron poistamista, kirjailijakunnan ikääntymistä koskevia näkökulmia (esimerkiksi taiteilijaeläkkeiden nostoa noin viidestäkymmenestä sataan), kirjailijoiden pitkien apurahojen voimakasta lisäämistä sekä oppilaitoskirjastojen lainauskorvausten lisäämistä. Jälkimmäinen ei tietenkään ole edes mielipidekysymys, vaan asia, jonka pitäisi luonnollisesti kuulua jo vallitsevaan käytäntöön.

Kuten toiminnanjohtajamme kirjoittaa, kyse ei ole vain yhdestä ammattiryhmästä vaan koko kansakunnan henkisestä kestävyydestä ja vahvuudesta. Mikäli Suomi haluaa pysyä sivistysvaltiona, se vaatii erityisesti kirjallisuuden ja kirjallisen kentän huomioimista.

Loimme tänä syksynä johtokunnan puitteissa uuden strategian liitolle ja sen keskiössä ovat henkilövaihdoksia kokeneen liiton rakenteiden vakauttaminen, kirjailijatyön näkeväksi tekeminen sekä tietysti kirjailijoiden tulotason nostamiseen ja toimintaedellytysten parantaminen.

Olen persoonaltani sovitteleva, progressiivinen, pitkäjänteinen ja tavoitekeskeinen. Sisukkuuttani todistanee työni kustantajana, kirjakauppiaana ja 50:n kirjan kirjoittajana. Nämä ominaisuudet sopivat strategiatavoitteiden saavuttamiseen, niin liiton rakenteiden vakiinnuttamisen kannalta kuin aiemmin luettelemieni konkreettisten tavoitteidenkin puolesta.

Perustoiminnan vakauttamiseen liittyy näkökulmia toimistohenkilöstön työn helpottamisesta järjestelmäkehitystyön jatkamisen kannalta. Sidosryhmätyöhön olen valmis panostamaan valtavasti ja uskoakseni lämpimät yhteyteni esimerkiksi Suomen tietokirjailijoihin, Suomen kääntäjien ja tulkkien liittoon, Suomen kustannusyhdistykseen, Finlands svenska Författareföreningiin sekä European Writers’ Counciliin auttavat yhteisten tavoitteiden määrittelyä ja niitä kohti kulkemista. Tunnen kustantajien edustajat henkilökohtaisesti julkaistuani kirjoja kuudellatoista suomalaisella ja viidellä ulkomaisella kustantajalla ja toimittuani kustantajakollegana lähes kaksi vuosikymmentä.

Haluan liiton osallistuvan myös keskusteluihin kirjallisuusviennin edistämisestä. Tästä asiasta olisin heti valmis tapaamaan kirjallisuuden vientikeskuksen FILI:n sekä kotimaisten agenttien edustajat. Kontaktipintaa löytyy ja myös halukkuutta toimia tämän merkittävän tehtävän puolesta. Olen vuonna 2013 perustanut Tulenkantaja-palkinnon yhdessä Aamulehden kanssa ja toiminut raadin sihteerinä useamman vuoden, joten kiinnostukseni kirjallisuusvientiin ei ole aivan tuoretta. Olin myös perustamassa nyttemmin kuopattua Burning Bridge -kirjallisuusagentuuria.

Nostaisin strategian ulkopuolelta esiin myös neljännen tavoitteen, hyvinvoivan kirjailijan. Kirjailijaliitolla on mahdollista lobata, esittää ja neuvotella terveydenhuoltoon liittyviä kysymyksiä. Minusta voisimme miettiä työterveydenhuoltoon liittyviä malleja tai esimerkiksi tarjota jäsenillemme perusverenkuvan, kuten kirjailija Mika Wickström ehdotti muutama vuosi sitten liiton suunnittelupäivillä.

Sanoin jo 20 vuotta sitten nuorena kustantajanalkuna jossain, olisiko ollut Turun Sanomien haastattelussa, että elämäntehtäväni on edistää suomalaisen kirjallisuuden asemaa. Vaikka puhe saattoi tuntua koppavalta ja pompöösiltä parikymppisen suusta, nyt 20 vuotta myöhemmin näen, että työ- ja elämänkokemukseni tarjoavat minulle erinomaiset työkalut jatkaa kirjallisuuden edistämistä Suomen kirjailijaliiton puheenjohtajana.